Oy Barecon Ab on yhtiö joka perustettiin 1989 visiolla että erikoistutaan yhteen toimialaan. Kun perustaja Johnny Backman (ekonomi) 1994 löysi saman ajatuksen jakavia kollegoita perustivat he yhdessä isännöitsijätoimisto BUMA-Team Ltd Ab:n. Johnnyn vastuulle tuli hoitaa isännöitsijätoimiston asiakaskirjanpitoa, mitä hän teki oman yrityksensä (Barecon) kautta.
Pari vuotta myöhemmin (1997) alkoi Elvira Backman-Gutic (Tradenomi) työskentelemään Bareconissa kirjanpitotehtävissä. Yhtiö kasvoi kunnes vuonna 2005 Barecon päätti erikoistua pääasiassa asunto- ja kiinteistöyhtiöiden taloushallintoon. Eli visio kävi toteen!!
BUMA-Teamin toiminta jatkoi kasvamistaan ja pian sillä oli konttorit Närpiössä, Vaasassa ja Seinäjoella ja pian siitä tuli isoin alan yhtiö Vaasan alueella. Yhtiön menestystä perusteltiin suurimmaksi osaksi perustajien filosofialla toiminnassaan joka oli joukkueena toimiminen (Team-work) missä menestys / palveluiden laatu oli summa koko joukkueen osaamiselle.
Perustajat loivat yhteiden BUsiness MAnagement TEAM:in joka koostui monista persoonista joilla oli omaa erikoisosaamista. Tätä kautta pystyttiin tuottamaan palveluita isolle asiakaskunnalle joilla oli erilaisia tarpeita.
MENESTYKSEN FILOSOFIAMME
Oy Barecon Ab:n omistajat Johnny Backman ja Elvira Backman Gutic haluavat nykyisessä toiminnassaan edistää samaa BUMA-filosofiaa, eli että mikään ei ole vahvempaa kuin tiimi. Kaikki palvelut tuotetaan ME-hengellä ja tulokset/laatu ovat yhteisen työn/vastuun tulos
Näin voimme luoda parhaat edellytykset auttaa asiakkaitamme menestymään!
Ota yhteyttä ja siirry tyytyväisten asiakkaidemme joukkoon